Ihana Inga Moore: Talo metsässä

Varasimme kirjastosta ihanan Inga Mooren toisen suomennetun lastenkirjan. Kirjastovaraukset ovat muuten lastenkirjojen kanssa erityisen käteviä, sillä hyviä kirjoja on joskus hankala löytää hyllystä monestakin syystä. Kirjat eivät ole aina oikeassa kohdassa, paras aineisto on matkannut toiseen kirjastoon ja seuralaisella on usein samaan aikaan paljon asiaa. Nykyään kaupungin sisäinen varaus ei maksakaan mitään ja noudon voi sopia kätevästi omaan lähikirjastoon. Tämän kirjan me siis kävimme noutamassa omatoimisesti lähikirjaston itsepalveluaikaan: Talo metsässä.


Ensin olin hivenen harmistunut, sillä tekstiä olikin paljon Kapteeni Kissaa vähemmän. Kuvitus oli onneksi yhtä ihastuttavaa ja tarina ilman suuria sanallisia selityksiä oikein suloinen. Kirjassa kaksi possua, hirvi ja karhu ajautuvat asunnottomiksi ja ratkaisevat ongelman rakennuttamalla yhdessä talon. Apua saadaan joukolta taitavia majavia.



Kirjasta tulee väkisinkin hyvälle tuulelle. Yhteistyössä ahertavat hyväntuuliset hahmot ovat mainiota seurattavaa. Tähän porukkaan otettaisiin kaikki varmasti mukaan! Vaikka tekstiä on vähän, juteltavaa tästä sai silti irti aika paljon. Maapähkinävoin kulutuspiikki osui meillä tähän kohtaan. Luettuasi kirjan tiedät kyllä miksi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ruu osaa pyöräillä

Ihana Inga Moore: Kapteeni Kissa